Kuvataiteilija Kaarina Helenius suunnitteli hopeakorumalliston SILVERLuxille

 

 

Kuvataiteilija Kaarina Helenius on suunnitellut SILVERLuxille kolme korusettiä kattavan malliston. Design Kaarina Helenius –nimellä kulkeva mallisto on valmistettu 925 sterling-hopeasta ja on myynnissä rajatun ajan. Se saa ensiesittelynsä suurelle yleisölle 21.-23.10.2011 korualan GSW-messuilla Helsingissä.


KORUISTA UUSI ALUEVALTAUS TAITEILIJALLEkaarina_silverlux

Kaarina Helenius on hämeenlinnalainen vuonna 1976 syntynyt kuvataiteilija. Hän on niittänyt mainetta valtakunnallisesti maalauksillaan, joissa hän kuvaa yleensä ihmistä ja erilaisia tunnetiloja. Maalaamisen lisäksi Kaarina pyörittää omaa suunnittelutoimistoa KaaDesignia, joka tarjoaa mainosalan palveluita.

LUONTO INSPIRAATION LÄHTEENÄ

Kauneus, selkeälinjaisuus, dramatiikka sekä vastakohdilla leikittely ovat lähtökohtana Heleniukselle sekä muotoilussa että taiteessa. Inspiraatiota korusarjan suunnitteluun taiteilija on saanut luonnosta, josta löytyy aina yllättäviä muotoja ja värejä. Luonto on myös tärkeä paikka, jossa voi rauhoittua ja uppoutua omiin ajatuksiinsa ja suunnitella mielessään vaikkapa seuraavia taideteoksia.

Mallistoon kuuluu kolme korusarjaa; Jäkälä, Päiväperho ja Unelmilla On Siivet. Kuhunkin korusarjaan kuuluu kaulakorun lisäksi korvakorut sekä Jäkälä-sarjassa myös rannekoru. Erikoisuutena mallistosta löytyy kaksi hiuskorua, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Hiuskorua voi käyttää vaikkapa lapsen kastemekkoa koristamassa tai osana hääkampausta.

ENSIESITTELY LOKAKUUSSA GOLD, SILVER & WATCH -MESSUILLA

Malliston myynti alkaa lokakuun alussa. Jälleenmyyjäliikkeet ja mallisto näkyvät osoitteessa www.silverlux.fi/kaarinahelenius. Suurelle yleisölle korusarja esitellään Gold, Silver & Watch -messuilla 21.-23.10.2011 Helsingin Messukeskuksessa. Suunnittelija Kaarina Helenius on tavattavissa lauantaista sunnuntaihin klo 10-18. Tervetuloa jututtamaan Kaarinaa!

 

Yhteyshenkilöt:

Jorma Vuorinen, toimitusjohtaja

SILVERLux /Kulta-Market Oy
045 634 5232
info(at)silverlux.fi

Kaarina Helenius, kuvataiteilija

040 568 6476
kaarina.helenius(at)kaadesign.fi