
Suomalainen kuvataiteilija Kaarina Helenius on suunnitellut SILVERLuxille kolme korusettiä kattavan hopeakorumalliston. Design Kaarina Helenius –nimellä kulkeva mallisto on valmistettu 925 sterling-hopeasta. Se sai ensiesittelynsä suurelle yleisölle 21.-23.10.2011 korualan GSW-messuilla Helsingissä. Lue blogista messukuulumisiamme.
Kaarina Helenius on niittänyt mainetta valtakunnallisesti maalauksillaan, joissa yhdistyy kauneus, selkeälinjaisuus, dramatiikka sekä vastakohdilla leikittely. Inspiraatiota korusarjan suunnitteluun taiteilija on saanut luonnosta, josta löytyy aina yllättäviä muotoja ja värejä. Luonto on myös tärkeä paikka jossa voi rauhoittua ja uppoutua omiin ajatuksiinsa ja suunnitella mielessään vaikkapa seuraavia taideteoksia.
Mallistoon kuuluu kolme korusarjaa; Jäkälä, Päiväperho ja Unelmilla On Siivet. Kuhunkin korusarjaan kuuluu kaulakorun lisäksi korvakorut sekä Jäkälä-sarjassa myös rannekoru. Erikoisuutena mallistosta löytyy kaksi hiuskorua, jotka sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Korua voi käyttää vaikkapa lapsen kastemekkoa koristamassa tai osana hääkampausta.





